|
Kesy tarinanpoikanen, joka on kirjoitettu sitä silmällä pitäen, että sen voisi toteuttaa sellaisenaan irl. :)
Hengityksen kontrollointi eri muodoissa on aika paljon esillä tarinassa... satun pitämään siitä erittäin paljon. :P
Pidän myös univormuista, betonilattioista ja suljetuista tiloista, vaikkei niitä tässä korostetakaan.
Kommentoikaa tokkiinsa, jotta opin kirjoittamaan paremmin. :)
Roolijako: mD/fs
Hakusanat: kuulustelu, nöyryytys, kidutus
Nainen heräsi. Häntä vilutti ja oli pilkkopimeää. Hän koetti kohdistaa katsettaan, muttei nähnyt mitään. Hengittäminen oli tukalaa. Nyt nainen tajusi päänsä olevan kangaspussin sisällä. Hän koetti kömpiä ylös kylmältä kivilattialta, mutta hänen kätensä olivat raudoitetut ja jalat sidotut. Myös suu tuntui olevan tukittu.
Mitä helvettiä?
Eilisiltainen tapaamienen vaikuttaa menneen pahasti metsään.
Paljastuinko minä?
Nainen muisti keskustelleensa aterian ääressä tulevasta keikasta luotetun kontaktinsa kanssa. Tämä oli poistunut hetkeksi, jonka jälkeen ravintolassa oli alkanut kuhista. Joku oli kai kolkannut naisen. Oliko kontakti pettänyt hänet? Naisen onnistui viimein könytä istumaan, huppua hän ei saanut pois. Hän tunnusteli aluetta jaloillaan ja päätteli olevansa jonkinlaisessa kellarissa tai varastossa, häkissä. Eilisillalta jäänyt nälkä muistutti itsestään. Ateria oli jäänyt kesken, kun hässäkkä oli käynnistynyt. Jossain kävi raskaalta kuulostava, metallinen ovi. Jännitys värisytti vangin ihoa, hän odotti. Joku kuului astuvan samaan tilaan hänen kanssaan. Valot syttyivät. Kangaspussi päästi sen verran valoa läpi, että nainen saattoi erottaa hahmon edessään. Hän liikehti levottomasti, kun kuuli riippulukon avautuvan ja jonkun astuvan hänen lähelleen. Pussi kiskaistiin hänen päästään. Edessä seisoi harmaaseen sotilaspukuun sonnustautunut, pitkähkö mies. Arvomerkkien päälle nainen ei ymmärtänyt, mutta mikään rivimies tämä jykevästi seisova ilmestys ei ollut. Tämän vyöllä roikkuivat käsiase sekä keppi. Käsissä miehellä oli mustat nahkahanskat. Miehen kasvot olivat vahvat, hieman kulmikkaat. Katse oli kylmä. Mies laski harmaalle betonilattialle kupin, johon hän kaatoi pullosta vettä. Nainen katseli kuppia närkästyneenä. Häntä kyllä janotti, mutta hänellä ei ollut aikomustakaan juoda koirankupista. Mies näki tämän jo kaukaa ja tokaisi ykskantaan:
``Muulla tavoin sinunlaisellesi koiralle ei tarjoilla. Juo, tai ole juomatta. Jos et nyt ole yhteistyöhaluinen, vien kupin pois ja tulen seuraavan kerran käymään kolmen päivän kuluttua. Ajattelitko selvitä niin pitkään?´´
Mies poisti siteet naisen suulta ja salli tämän sylkäistä tukahduttavan sukan suustaan. Nainen maiskutteli kuivunutta kieltään ja nieleskeli. Mies seisoi yhä ryhdikkäänä hänen edessään. Nainen oli aikeissa kysyä sijaintiaan ja tapahtunutta, mutta mies vaiensi hänet tarttumalla naista poskista, ennen kuin tämä ehti kunnolla avata suutansakaan.
``Sinä puhut, kun sinulta kysytään. Sinä et ole nyt oikeassa asemassa esittämään mitään kysymyksiä. Jos yhtään niskuroit, pieksen sinut hengiltä paljain käsin, kuin elukan.´´
Nainen veti raivostuneesti henkeä, mutta vaikeni kuitenkin. Mies astui ulos häkistä ja sulki oven. Kuppi oli naisen ensimmäinen testi. Jos hän tottelisi, hänen annettaisiin elää ja kuulusteluja jatkettaisiin. Hän ei halunnut olla kuulusteltavana, mutta ei hän halunnut päästä hengestänsäkään tai nääntyä. Vaihtoehdot olivat vähissä. Nainen katseli onnettomana lattiaa ja silmäili mustaa silkiihamettaan sekä jakkuaan, jotka olivat pölyyntyneet lattian tomusta.
Kumartuminen oli hankalaa, mutta naisen onnistui jotenkuten juoda kupista. Vesi tuntui ihanan raikkaalta kuivassa kurkussa. Mies sytytti tupakan. Juotuaan nainen istuutui takaisin kylmälle lattialle ja odotti. Mies vetäisi pitkän sauhun tupakastaan ja katseli naista.
``Sitä oltiin jotain suunnittelemassa eilen iltasella? Mitäs, tarkkaan ottaen?´´
Nainen heristi päätään. ``Olin vain syömässä ystäväni kanssa!´´
``Niinkö? Täytyy sanoa, että liikut erikoisissa piireissä, kun kaveeraat palkkamurhaajien kanssa.´´
``Olet erehtynyt. En tiedä tuollaisesta mitään!´´
``...näinköhän...´´
Mies avasi uudestaan häkin oven ja astui sisään. Hän retuutti naisen kumarassa häkin seinämää vasten ja pujotti käsiraudat kanaverkon reikien läpi niin, ettei nainen päässyt etääntymään verkosta. Mies nosti kepillään naisen hameen ylös ja laski tämän alushousut. Sen jälkeen hän palasi häkin ulkopuolelle.
``Enköhän minä sinut pehmitä.´´ mies sanoi pahaenteisellä äänellä. ``Voit helpottaa oloasi ja puhua heti.´´
Nainen vääntelehti raudoissa. Kanaverkko kutitteli inhottavasti takapuolta. ``En minä tiedä mitään, mistä sinä puhut!´´
Mies työnsi kaksi hanskan peittämää sormeaan verkon läpi ja hiveli naisen häpyä. Tilanne oli hyvin nöyryyttävä. Toinen sormi tunkeutui sisään ja tunnusteli roskisti ympäristöään. Nainen ynähti ja yritti hivuttautua kauemmas. Miehen sormet eivät enää kunnolla ylttäneet naiseen, mutta tällä oli yhä keppi, jolla hän jatkoi härnäämistä. Kepin pää tutkiskeli naisen hävyn suuta sekä peräaukkoa. Nainen vaikeroi häpeissään ja yritti epätoivoisesti säilyttää ylpeytensä, jottei soisi miehelle nautintoa kiusaamisestaan. Keppi tuntui karkealta ja terävältä, joten nainen myöntyi pakittamaan taaksepäin, jotta mies pääsi uudestaan sorminensa kourimaan häntä. Mies hymyili tyytyväisenä itsekseen. Hän ryhtyi liikuttelemaan keskisormeaan edestakaisin naisen pillussa. Nahkahanska hiersi ihoa.
``Joko kerrot, mitä minun tarvitsee tietää? Kenen murhaa olitte suunnittelemassa?´´
Nainen ynisi hiljaa sormen liikkeiden tahdissa. ``Sanoin jo, että olimme syömässä! Ei ole mitään murhaa!´´
``Taidat selvästi pitää tästä, vai kuinka?´´ mies sanoi kiihdyttäen tahtia.
``Kuulustelet väärää henkilöä! En minä ole osallisena mihinkään!´´
``Mutta kontaktisi on?´´
``En minä tiedä! Muiden tekemiset eivät kuulu minulle!´´
``Puhut liikaa paskaa. Minä en pidä siitä´´
Mies lopetti naisen runkkaamisen ja siirtyi häkin sisäpuolelle. Hän avasi nahkaisen vyönsä sekä sepaluksensa. Nainen katsoi miestä epäuskoisena, kun tämä otti hiljalleen kovettuneen kullinsa esiin tarjoten sitä naiselle. Tämä käänsi päänsä pois. Mies tarttui häntä hiuksista ja pakotti suun auki. Hän työnsi kalunsa väkisin naisen suuhun ja otti samalla aseensa. Hän osoitti sillä naista ohimoon.
``Jos puret, tai teet jotain muuta sellaista, jota voisin katua, minä ammun täysin surutta aivosi pihalle. Ymmärrätkö?´´
Nainen katsoi miestä vauhkona, mutta alistui. Mies miellytti itseään ohjastaen naista hiuksista kiskomalla. Välillä hän kouri toisella kädellään naisen rintoja. Naisen olo oli tukala. Selkä oli jatkuvasti notkolla. Pää oli pidettävä koholla ja se haittasi hengitystä. Nainen alkoi hengästyä. Välillä mies tunkeutui liian syvälle naisen kurkkuun ja sai tämän kakomaan. Mies soi naiselle hengenvetotauon, jonka aikana mätki tätä kovalla kalullaan poskille. Hän tunkeutui takaisin kosteaan suuhun ja pakotti naisen ottamaan itsensä syvälle kurkkuun. Toisella kädellään hän nappasi naista nenästä. Hengittäminen oli mahdotonta. Yskinnän ohessa kuola valui suupielistä ja silmät kostuivat. Rimpuili aiheutti vain miehen otteen tiukkenemisen. Oksennuksen ollessa lähellä, mies viimein hellitti otteensa, tarttui naista leukaperistä ja kysyi ivallisesti hymyillen:
``Jokohan me puhuttaisiin?´´
Nainen huohotti hetken ja tiuskaisi sitten: ``Minulla ei ole mitään kerrottavaa!´´
Mies veti kyllästyneenä henkeä, pani kalunsa takasin univormunsa housuihin ja löi naista kasvoihin. Tämä parahti ja jäi roikottamaan nöyryytettynä päätään. Itku oli lähellä. Mies irroitti naisen verkosta, sekä vapautti tämän jalat ja lähti taluttamaan naista aseella uhaten ulos. Mies vei naisen ylemmässä kerroksessa olevaan asuntoon. Hän kiinnitti kuulusteltavansa käsistä erään oven karmissa olevaan tankoon, jotta tämä ei karkaisi. ``Jos ei hyvällä, sitten pahalla,´´ mies sanoi samalla, kun asetti naisen suuhun suupallon.
Nainen vauhkoontui ja yritti riuhtoa itseään irti. Mies mäjäytti tätä reippaalla otteella kepillä pakaroille. Nainen kirkaisi ja rempoi entisistään. Kuulustelija päätti huvitella ja kiinnitti naisen räpiköiviin jalkoihin puutangon, joka vaikeutti naisen liikkumista. Hän paukautti muutaman kerran kepillä ja silitti sitten naisen kuumottavia pakaroita kädellään. Hän astui naisen eteen ja avasi tämän jakun napin. Rintaliivejä naisella ei ollut.
``Taidatkin olla vähän halpa, kun kuljet valmiiksi puolipukeissa kaupungilla,´´ mies ilkkui ja nyki naista kovakouraisesti nänneistä. Mies taputteli paljaita nännejä kepin kärjellä ja sai naisen kiemurtelemaan ja anomaan elkeillään armoa. Armoa ei herunut ja välillä mies hieroi naisen häpyä kepin varrella. Hän myös tarttui naista kurkusta kourien samalla kädellä. Suuri käsi ylettyi melkein kokonaan naisen kaulan ympärille. Ote kiristyi niin tiukaksi, että naista alkoi yskittää. Hän yritti potkia, mutta käsien varassa roikkuminen sattui ranteisiin. Kuola valui pitkin naisen rintoja. Ripsiväri oli tuhriintunut silmien kostuttua. Nainen yritti haistattaa miehelle paskat suupallon takaa. Mies nauroi. ``Mitä? Yritätkö sanoa jotain? Hm? Kerrotko, kuka sinut palkkasi?´´
Nainen tuijotti miestä vihaisena, eikä vastannut heti. Hän epäröi. Mies odotti ja seisoi ryhdikkäänä hänen edessään. Nainen silmäili miehen sepalusta ja katsoi sitten miestä silmiin.
``Haista paska!´´ hän sylkäisi pallon takaa.
``Mitä? Että 'haista paska'? Niinkö?´´ Mies tarttui naista taas nenästä ja piti otteensa.
Ilma ei kulkenut ja naisen vatsa tuntui kourustelevan. Hän yski kuolaten ja yritti irroittautua. Naisen onnistuikin kiskaista nenäsä irti miehen otteesta, vaikka se tekikin kipeää. Mies otti tukevamman otteen naisen kurkusta ja pakotti tämän nousemaan varpailleen. Toisella kädellään hän kouri naista ronskisti. Nainen rimpuili miehen otteessa. Hän tunsi tukehtuvansa ja paniikki alkoi iskeä. Kyyneleet virtasivat naisen poskilla. Kauhu ja nöyryytys alkoivat ottaa vallan. Vihdoin mies hellitti ja siirtyi naisen taakse pannen tätä välillä takaa tämän roikkuessa raudoistaan kumarassa. Välillä keppi lauloi pakaroilla ja rinnoilla. Nainen jaksoi silti pudistella päätään joka kerran miehen vaatiessa tältä tietoja. Yhtäkkiä mies jätti naisen roikkumaan. Jostain kuului veden lorinaa ja ämpärin kumahtelua. Hetken päästä mies palasi ja irroitti naisen roikkumasta. Hän pakotti naisen kontilleen ja ohjasti tätä tökkäämällä kepin tämän perseeseen. Mies kävelytti naisen suihkuhuoneeseen, jossa olikin äskeinen ämpäri täynnä vettä. Mies irroitti suupallon ja ohjasi naisen pään ämpärin yläpuolelle.
``Nyt alat olla vaarallisilla vesillä. Joko kerrot, mitä haluan kuulla, tai minä hukutan sinut tuohon ämpäriin.´´
``Silloin sinä syyllistyt murhaan!´´
Mies painoi naisen pään ämpariin ja piti siellä. Vesi tunkeutui sieraimiin ja suuhun. Nainen pidättäytyi väkisin yskimästä, sillä silloin vesi menisi kurkkuun ja hän tukehtuisi. Mies antoi naisen räpiköidä hetken paniikinkauhuisena, kunnes nosti tämän ylös. Vettä valui silmiin, eikä nainen saanut niitä kirvelyltä avatuksi.
``H-hullu! Minä saatan sinut vastuuseen tästä!´´ hän pärski.
``Niinkö? Tuleeko joku palkkamurhaajakolleegasi käymään?´´
Nainen huohotti äkäisenä, muttei vastannut. Mies katsoi tämän niskurointina ja upotti naisen uudestaan ämpäriin ja tunki samalla sormensa naisen pilluun. Tämä polki jaloillaan ja kirmurteli sangossa. Vesi kohisi korvissa. Tuntui kuin joku olisi huutanut suoraan hänen korvaansa. Mies nosti tyrskivän naisen jälleen ylös.
``En anna sinulle enää montaa tilaisuutta. Suunnittelitteko jonkun johtoportaan henkilön murhaa eilen?´´
Nainen tiesi hävinneensä tämän pelin. Hän nyökkäsi hiljaa.
``Hyvä. Hieno tyttö. Kenen murhaa ja kenen toimesta?´´
``En voi... kertoa sinulle sitä...´´
Naisen lause jäi kesken tämän päätyessä takasin ämpäriin. Kourivat sormet huvittelivat samalla röyhkeästi naisen sisällä. Nainen tunnusti miehen nostaessa hänen viimein ylös sangosta.
``Kilta! Kilta suunnitteli murhan ja pyysi minua yhdeksi toteuttajista. Meitä on kolme...´´
``No niin,´´ mies sanoi tyytyväisenä. ``Loput voit antaa julki myöhemmin. Minua panettaa nyt.´´ Mies kuivasi naisen hiukset isolla pyyhkeellä, raahasi naisen makuuhuoneeseen ja nakkasi tämän vuoteelle. Nainen värähti miehen univormun alla, kun tämä asettui hänen ylleen. Mies avasi housunsa ja pujotti vyönsä naisen kaulan ympärille. Hattunsa hän asetti pöydälle.
``Sinä olet nyt kiltisti minun huorani.´´
Nainen vaikeroi ja yritti mutista vastaväitteitä, mutta vyö hänen kaulallaan kiristyi sen seurauksena. Mies raiskasi naisen ronskein ottein. Hänen otteensa olivat päättäviset, kun hän käänsi naisen ympäri ja veti vyöstä pakottaen naisen selän kaarelle. Ylimääräiset vikinät mies vaijensi tukkimalla naisen suun suurella kämmenellään. Mies tuli rajuna naisen sisään pantuaan tätä ensin kyllikseen kuin koiraa. Hengähdettyään naisen yllä hetken, mies sulki housunsa ja poistui.
``Jatkamme pian kuulusteluja,´´ hän ilmoitti tyynellä äänellä viereisestä huoneesta.
Trackback(0)
 |