|
Maria nautti olostaan ison auton takapenkillä. Tulevan illan bileet ja se mitä siellä tapahtuisikaan oli kaikkea sitä, mitä hän sillä hetkellä himoitsi. Hänen rakas Valtiaansa ei ollut kertonut mitään muuta, kuin määrännyt vaatetuksen ja ilmoittanut, että Marian tuli olla valmiina ja käytettävänä illalla kello kaksikymmentä lähtien seuraavaan aamuun saakka.
Roolijako: mD/fs
Hakusanat: huumaus, kiima, odotus
Maria oli totellut ja pikaisen suihkun jälkeen pukenut päällensä kiiltävän mustan lateksista valmistetut korsetin ja punainen skottiruutuisen minihameen. Jalkoihin piti laittaa edellisissä sessioissa rikki revenneet verkkosukat ja maihinnoususaappaat. Marian paksut mustat hiukset piti olla sivuille sidottuna skottiruutuisella nauhalla. Hän totteli käskyä ja viimeisteli ulkonäkönsä rannekorulla, jonka Valtias oli hänelle heidän ensitapaamisien aikana antanut. Se oli sidotun rakkauden merkki. Nyt hän enää viimeisteli meikkiänsä ja odotti tapaamista. Marian syke nousi. Häntä jännitti tulevan yön tapahtumat, sillä hän tiesi, että Valtiaan sessiot olivat jotakin ainutlaatuista, ei mitään perusjuttuja.
Ovikello kilahti ja Maria vilkaisi kelloa eteisen pöydällä. Kello oli tasan kahdeksan. ”Täsmällinen, niin kuin aina” hän ajatteli itsekseen ja avasi oven sydän jännityksestä rimpuillen. Valtias seisoi ovella, muttei edes aikonutkaan tulla sisään. Hän arvioi Marian olemuksen päästä varpaisiin ja komensi Mariaa lisäämään huulipunaa ja silmämeikkiä huomattavasti enemmän. Marian piti olla lutkaporton näköinen. Tyttö totteli ja vasta sen jälkeen Valtias oli tyytyväinen palvelijattareensa ja komensi tämän seuraamaan ulkona odottavaan autoon. Maria katseli kun Valtias käveli hänen edessään. Miehen pitkä, lihaksikas olemuksensa henki voimaa ja vaikutusvaltaa. Valtias käytti aina tumma pukua ja solmiota ja piti pitkiä hiuksiaan ponihännällä. Vaikka mies oli Mariaa yli kaksikymmentä vuotta vanhempi, ei se estänyt niitä valtavia rakkaudentunteita, mitä Maria tunsi Valtiasta kohtaan. Ulkona Valtias nousi sanaakaan sanomatta auton takapenkille ja Maria seurasi perässä. Maria oli ollut autossa ennenkin, mutta silti sisätilojen loisto sävähdytti joka kerta hänet. Valtias otti shampanja pullon ja kaatoi siitä Marialle lasiin juoman. Valtias muisti mikä oli Marian lempijuomaa. Sen jälkeen Valtias oli kertonut Marialle, minne he olivat menossa ja että perillä Mariaa odottaisi yllätys. Tytön piti jälleen mukisematta ja nöyränä totella kaikkea, mitä Valtias sanoi tai teki Marialle. Mariaa ihmetytti asia, koska ilman muuta hän tottelisi nöyrästi Valtiasta. Niinhän hän oli jokaisessa edellisessä sessiossakin tehnyt. Mutta hän ei aavistanut, että tämä kerta olisikin huomattavasti erilaisempi, huomattavasti sadistisempi ja erittäin paljon raaempi kuin mikään niistä kymmenistä sessioista, mitä Maria oli Valtiaan kanssa kokenut.
Marian minihame nousi ylös hänen istuessa ja paljasti reisien kimmoisan ihon. Hän huomasi, kun autoa kuljettanut mies korjasi taustapeiliä niin, että pystyi katselemaan sillä suoraan hänen hameensa alle. Maria tiesi olevansa orjatar, joten hänen kuului sallia se. Valtias huomasi varmasti saman ja kieltäisi kuljettajaa jos katsoisi sen asiakseen. Valtias ei sitä tehnyt. Musta nahkaistuin tuntui kiihottavalta paljasta ihoa vasten ja lisäsi hänen valmiiksi jännittynyttä mieltään.
Runsaan kahden tunnin ajomatkan, ja usean kuohuviinilasillisen jälkeen auto saapui päämääräänsä. Maria tunnisti kaupungin, jossa oli opiskellut joitakin vuosia aiemmin, muttei tunnistanut tätä pientä päättyvää sivukatua, jota reunusti synkät, korkeat tiilitalot. Talot näyttivät enemmänkin vanhoilta tehdasrakennuksilta, kuin kerrostaloilta. Perillä Valtias käski Mariaa odottaa kun kävi hakemassa takaluukusta pienen mustan salkun. Valtias avasi sen ja otti sieltä esiin metallisen lääkeruiskun.
”Tämä on uutta kokeiluasteella olevaa lääkeainetta. En kerro sinulle sen nimeä, mutta sen vaikutus on nopeaa ja tehokasta. Sinä saat olla koe-eläimeni tänään. Ojenna kätesi.” Valtias komensi tunteettomasti.
Mariaa pelotti, mutta hän luotti, ettei Valtias tekisi oikeasti mitään pahaa hänelle ja hän ojensi kätensä. Valtias desifioi Marian kädestä pistokohdan ja painoi piikin syvälle lihakseen. Lääkeaine tuntui hetken aikaa kylmältä Marian käsivarressa, mutta vaikutus alkoi erittäin nopeasti. Marian ajatukset alkoi harhailla ja näkökyky sumentui. Hänen ajatuksen juoksunsa hidastui, mutta pulssinsa kiihtyi lähes kaksinkertaiseksi. Lisäksi Maria huomasi ajattelevansa vain seksiä ja hänen pikkuhousunsa kastui välittömästi. Valtava kiima syttyi hetkessä rovioksi Marian lantiossa, mistä se purkautui tulivuoren lailla kaikkialle hänen vartaloonsa ohjautuen lopuksi tytön aivoihin ohjaten kaikki ajatukset seksiin. Kaikki tukahdutetut irstaat seksiunet nousivat samanaikaisesti Marian mieleen ja hän olisi halunnut tulla raiskatuksi, heti… eikä sillä olisi ollut väliä kuka sen olisi tehnyt. Marian ei edes tajunnut enää ympäristöänsä eikä sitä, miten hänen kätensä olivat sujahtaneet jalkojensa väliin. Hänen vartalonsa himoitsi nyt kosketusta ja hän oli valmis tekemään mitä vain saadakseen pillussa tuskaisesti polttelevan kiimansa tyydytettyä.
Valtias katseli hymyillen miten Maria kiemurteli nahkaistuimella yrittäen avoimesti hieroa klitoristaan pikkuhousujen läpi. Myös autoa kuljettanut mies oli kääntynyt katselemaan Marian esitystä. Molemmat miehet naureskelivat tyytyväisesti.
”Odota tässä, saat hoidella pikkunarttuni myöhemmin” Valtias sanoi kuljettajalle ja kiskaisi Mariaa kädestä nousemaan autosta. Kuljettaja nyökkäsi ja kääntyi etuistuimellaan eteenpäin.
”Nu…nus…nussi mua… raiskaa… ota narttusi.. tee mitä haluat..” Maria koitti soperrella ja anoa Valtiastaan tyydyttämään uskomattomiin mittoihin nousseen himon, joka kiehui Marian aivoissa ja pillussa. Valtias ei vastannut mitään, koska tiesi saavansa nussia huoraansa muutenkin koska halusi, vaan otti salkusta nahkaisen kaulapannan josta roikkui ohuet nahkahihnat lyhyiden ketjujen varassa. Valtias kiinnitti kaulapannan Marian kaulaan ja kädet roikkuviin nahkahihnoihin. Hän otti vielä salkusta esineen, jonka laittoi taskunsa.
”Seuraa huora” Valtias sanoi ja koputti auton vieressä olevan teollisuusoveen. Maria seisoi Valtiaan takana ja tiedosti sumentuneissa aivoissaan sen, että hänen kuului totella. Marian koko vartalo huusi ja janosi koskettelua, kovaa tai pehmeää, hän olisi halunnut repiä pikkuhousunsa pois ja tyydyttää itsensä sormin, mutta hänen kätensä oli nyt kahlittu kaulaan. Kaulapannan ketjut oli niin pirullisesti suunniteltu, ettei Marian sormet ylettyneet koskettaa edes hänen omia rintojaan. Ovi avattiin ja sisältä kuuluva kova musiikki peitti alleen kaikki muut äänet, eikä Maria kuullut mitä Valtias sanoi oven avanneelle miehelle, mutta heidät päästettiin sisälle. Sisällä oli muuten hämärää, mutta musiikin tahtiin välkkyvät valot valaisivat tilaa sen verran, että Maria hahmotti jonkinlaisen tanssilattian, baaritiskin tapaisen nurkkauksen, josta ihmiset hakivat juotavaa sekä reunalla olevia pöytiä ja tuoleja jotka oli täynnä ihmisiä. Miehiä. Toinen toistaan kiihottavamman näköisiä nahka-asuisia miehiä.
Valtias ohjasi Marian baaritiskille ja kaivoi taskustaan esineen. Maria katseli Valtiaan kädessä olevaa esinettä ja tunnisti tiimalasiksi joka oli toisesta puolesta musta ja toisesta valkoinen. Valtias tarttui Mariaa leuasta ja käänsi tytön kasvot itseensä päin.
”Hiekka kestää tasan 53 minuuttia valua mustalta puolelta valkoiselle. Sen ajan joudut olemaan yksin. Kahleet estävät, ettet tee mitään, mistä en pitäisi, vaikkapa tyydyttämästä itseäsi. Voit tietysti yrittää rimpuilla niistä irti, mutta siitä saat rangaistukseksi yhden ruoskaniskun jokaisesta minuutista, joka hiekasta on kulumatta. Itse et siis saa tyydyttää itseäsi, mutta jos saat houkuteltua ja rukoiltua jonkun muun tyydyttämään itsesi, se on hyvä enkä rankaise sinua siitä.”
Sen sanottua Valtias painoi itsensä Mariaan kiinni, työnsi jalkaansa Marian jalkoväliin ja piti tyttöä tiukassa otteessaan. ”Olet nyt omillasi. Pidä hauskaa huora.” Valtias irrotti otteensa ja poistui.
Maria jäi epäuskoisen näköisenä tiskille tuijottamaan hitaasti valuvaa hiekkaa tiimalasissa. Villisti poltteleva kiima jyskytti samanaikaisesti hänen jalkovälissä. Hänen oli pakko saada kullia ja nopeasti. Hän ei kestäisi enää hetkeäkään hulluna sykkivää kiimaansa.
Maria lähti hoipertelemaan hämärässä salissa ja hän istuutui ensimmäisen vastaantulevan pöydän ääreen. Miehet katselivat sidottua Mariaa. Maria nojautui lähinnä olevaa miestä vasten ja kuiskasi tälle ”haluaisitko nussia mua.. jooko . ole kiltti ja ota mut lujaa.. mä tartten kullia..”. Mies naurahti ääneen outoa ehdotusta ja vastasi Marialle ” Kato ympärillesi. Ei täällä kukaan naista nussi. Tämä on gay-disko.” . Maria katseli viereisiin pöytiin ja huomasi miehiä halailemassa ja suutelemassa keskenään. Epätoivo ja pieni pakokauhu iski hänen aivoihinsa. Täällä tosiaan kukaan ei haluaisi häntä, ei kukaan. Valtias oli jälleen kerran aloittanut session piinaavalla odottamisella ja Maria palasi baaritiskin viereen tuijottamaan hitaasti valuvaa hiekkaa. Hän istui baarijakkaralle ja huomasi heti hankaavansa jalkoväliään tuolia vasten. Hänen oli pakko nousta ylös, koska muuten siitä olisi tullut rangaistus. Maria katseli hiekan tuskastuttavan hidasta valumista ja odotti. Valtias tulisi varmasti kun hiekka olisi valunut ja sen jälkeen Maria saisi käsittelyn, jonka hän muistaisi kauan ja kantaisi ihossaan vielä pitkään. Mutta nyt hän ei voinut muuta kuin odottaa.
…..
EPILOGI
Yö oli vaihtumassa jo aamuksi, kun Valtias kantoi alastoman, lähes tajuttoman Marian makuuhuoneen sängylle. Hän haki tottuneesti kylpyhuoneesta desifiontiainetta ja puhdisti Marian ihosta ruoskan aiheuttamat viiltohaavat sekä sikarilla poltetut palovammat. Marian raiskatusta ja runnellusta pillusta valui ohut verinoro, jonka Valtias kuivasi ennen kuin veri ehti lakanoille asti. Pillun pyyhkiminen sai tajuttoman Marian lantion liikehtimään. Lääkkeen vaikutus ei näköjään ollut vielä kokonaan loppunut. Valtias puhdisti loput haavat ja peitteli Marian sänkyyn. Hän vilkaisi vielä nukkuvaa orjatartaan ja poistui asunnosta ulkona odottavaan autoon.
Trackback(0)
 |