|
Esimiehen kannattaa miettiä tekemisiään työpaikalla. Ohessa kertomus siitä, miten minulle kävi.
Roolijako: fD/ms
Hakusanat: nöyryytys, rangaistus, piiska
Minulla on töissä naisalainen, Liisa, jolla on todella hyvännäköinen peppu. Ihailen sitä aina kun vain mahdollista, ja tietenkin omasta mielestäni olen onnistunut tekemään sen salaa. Vaan enpä onnistunut. Työpaikkamme illanvietossa herkullisen pepun omaava Liisa tuli puheilleni. Hän sanoi, että luulenko, ettei hän ole huomannut kuolaavia pervokatseitani. Yritin selitellä levottomia silmiäni ja muuta yhtä kynnetöntä räpistelyä turhaan – käry oli jo käynyt. Näin jo silmissäni syytteen seksuaalisesta häirinnästä ja Iltalehden lööpin: ”Esimies kuolasi naisalaisen takapuolta”. Miettiessäni että mistä saisin uusia töitä erotettuna seksuaalisesta häirinnästä, naisalaiseni sanoi, että tästä voidaan selvitä ilman suurempaa meteliä. Hän ei nosta meteliä, mikäli saa antaa minulle piiskaa. Ajatus ei tuntunut erityisen miellyttävältä, mutta nanosekunnin harkittuani päätin pelastaa työpaikkani ja suostuin. Ehtoihin kuului myös se, että en kyseenalaista hänen antamiaan ohjeita. Tällä kertaa hän sanoo mitä tehdään ja miten, toisin kun töissä.
Sovimme rikoksen sovituspäivän. Ehtoihin kuului se, että saan ohjeet tekstiviesteillä ja niitä on noudatettava ehdottomasti. Tekojeni sovituspäivä koitti. Sain tekstiviestin, jossa luki: ”Pervo menee nyt Kaisaniemen Cumulukseen, varaa kahden hengen huoneen, jättää toisen avaimen respaan ja menee huoneeseen”. Päästyäni huoneeseen ilmoitin tekstiviestillä suoriutuneeni tehtävästä. Sain seuraavan ohjeviestin:” Pervo käy nyt suihkussa eikä pukeudu sen jälkeen. Pervo odottaa huoneessa polvillaan naama ovelle päin. Pervo laittaa viestin kun on alasti polvillaan”. Voihan kissan vittu ajattelin, nyt tämä saatanan pomputus alkaa ottaamaan pataan oikein tuelta. Mutta kun ajattelin jälleen työpaikkaani ja lööppejä, päätin mennä kiroillen suihkuun. Pestyäni itseni menin alasti lattialle polvilleen, ja laitoin viestin että olen valmis. Ajattelin että missähän lähiravintolassa se juo kuoharia hihitellen ja lähettelee noita vitun viestejään. Mietin myös sitä, että toivottavasti hän tulee sieltä yksin. Mitä jos se ottaa kostoksi koko työpaikan väen mukaan, ja kohta ne nauravat itsensä kuoliaaksi huoneen ovella, kun minä olen polvillani kurttuinen nakki esillä. Mutta koska minulla oli valittavana huono ja erittäin huono vaihtoehto, otin vähemmän huonon ja jäin odottamaan mitä riemukasta oven avaus tuo tullessaan.
Olin varmaan kymmenisen minuuttia polvillani, kunnes oven takaa kuului askelia. Kirosin mielessäni, että varmaan viivytteli tahallaan jotain näyteikkunaa katsellen. Viimein ovi avautui. Hän tuli yksin. Lamauduin nähdessäni kuinka kauniiksi ja upeaksi hän oli laittautunut. Hän oli kaukana siitä, millaisena olin tottunut näkemään hänet työpaikalla. Hän astui huoneeseen korkosaappaissa ja lyhyessä hameessa. Jäin tuijottamaan hameen reunaa, jonka alta näkyi stay up sukkien reuna. Minulla on aina ollut joku ihme mieltymys korkosaappaisiin ja stay up sukkiin. Niinpä katseeni lukittui niihin. Liisa tietenkin huomasi tämän ja sanoi ”No nyt se saatanan pervo tuijottaa mun kenkiä, taidat oikein haluta sitä piiskaa enemmänkin?”. Röhkin taas jotain kynnetöntä, mutta eihän siitä mitään tullut. Päätin vain olla hiljaa, ehkä pääsen siten tästä tilanteesta nopeammin pois. Liisa sanoi, että nyt saat sitten katsoa kunnolla lähempää niitä kenkiä, ettei tarvitse tuijottaa kuin lehmä uutta porttia. Hän astui eteeni, käski minun kumartua ja nuolla kenkiä. Minua alkoi vituttamaan niin ettei veri enää kiertänyt. Mutta pakkohan sitä oli totella. Kävin kontilleni ja nuolin saappaiden varsia. Olin nyt niin lähellä usein himoitsemiani saappaita ja stay up sukkia, että tilanne alkoikin muuttua vittumaisesta kiihottavaksi. Hetken nuoltuani totesin verenkiertoni tehostuneen ja nakki ei ollutkaan enää kurttuinen. Liisa tietenkin huomasi sen ja sanoi ”Mitäs minä sanoin, pervo mikä pervo. Nyt sillä seisoo kun se nuolee saappaita” ja nauroi reippaasti päälle. Minä menin aivan punaiseksi, jonka Liisa myös tietenkin huomasi. Hän nosti hameen helmaansa ja käski katsoa. Hänellä ei ollut pikkuhousuja ollenkaan. Hänellä oli kaunis posliini. Mietin että enpä tuotakaan töissä arvannut, kun hänen takapuoltaan tuijottelin. Posliini nimittäin kiihottaa minua todella paljon. Näin ollen minulla alkoikin seisomaan oikein kunnolla, ja naaman punotus sen kun lisääntyi. Liisa sanoikin, että arveli näin tapahtuvan. Terävä tyttö, ajattelin.
Liisa sanoi, että nyt on pervojen tekojeni sovittamisen vuoro. Hän heitti mukanaan tuomansa kassin minulle ja käski ottaamaan sieltä piiskan, jota erityisesti haluaisin persuksilleni. Vai että haluaisin, mietin. Avasin kassin ja jähmetyin. Siellä oli sellaisia vekottimia, joiden nimiä en edes tiennyt. Kysyinkin Liisalta, että millä planeetalla näitä myydään. Tunnistin erilaisia ruoskia, jonkun pumpattavan esineen, sekä dildon, jossa oli jotain remmejä. Valitsin ruoskan, joka vaikutti pehmeältä. Liisa käski minut sängylle takapuoli pystyssä. Tein työtä käskettyä. Sitten hän sanoi: ”No niin pervo, nyt saat tuntea tekojesi seuraukset” ja sivalsi ruoskalla takapuoltani. Säikähdin ja hieman älähdin kivusta. Liisa vain nauroi ja jatkoi ruoskimista. Iskut hieman sattuivat, mutta motivoin itseni työpaikkani säilyttämisellä ja ajattelin, ettei tässä voi kun odottaa, että hän saa ruoskittua tarpeeksi. Liisa jatkoi monta minuuttia ja takapuoleni alkoi kuumottaa. Hän sanoikin, että nyt se on yhtä punainen kuin naamani äsken, ja nauroi taas kunnolla. Sitten hän yhtäkkiä lopetti ja sanoi, että nyt saat kivun lisäksi hieman nautintoakin. Hän käski minua odottaa sängyllä takapuoli pystyssä. Hän kaivoi kassista sen pumpattavan esineen. Pian minulle selvisikin, mihin sitä käytetään. Hän laittoi liukuvoidetta anaaliini ja työnsi sen esineen sisälle. Minua hieman nolotti, koska se tuntui hyvälle ja kiihottavalta. Hän alkoi pumpata sitä ja se kasvoi suuremmaksi. Sekin tuntui kieltämättä aika hyvältä ja ruoskinnassa lerpahtanut kullini alkoi taas seisoa. Liisa nauroikin, että tämähän on jännä pumppu, ilmaa menee aina kulliisi asti. Vekotin alkoi olla jo niin iso, että aloin ähistä kivusta. Sitten Liisa yhtäkkiä tyhjensi sen, ja aloitti homman alusta. Tyhjentämistä ja täyttöä tuntui riittävän, ja kiihotuin vain koko ajan lisää. Liisa sanoi, että tällä pumpattavalla anaalitapilla on hyvä hieman lämmitellä reikää ennen strap on panoa. No niin, selvisihän sen vekottimen nimikin, ajattelin, mutta mietin samalla että mikä hemmetin pano nyt on luvassa. Liisa otti sen remmillisen dildon ja puki sen ylleen. Hän tuli taakseni sängylle, laittoi lisää liukuvoidetta anaaliini ja työnsi sormen sisälleni. Se tuntui uskomattoman kiihottavalta ja hyvältä, tunsin kuinka kiimatippa alkoi muodostua kullini päähän. Liisa sanoi hieman levittävänsä liukuvoidetta sisälleni ja jatkoi työntelyä sormella. Sitten tunsin sen dildon kärjen, Liisa asetteli sitä reikäni huulille. Hitaasti mutta varmasti hän tunki sen sisälleni. Se tuntui todella isolta, mutta sinne se meni. Ajattelin, että Liisa tiesi mistä puhui, kun pumppaili sitä tappia. Liisa otti minua lanteista kiinni ja alkoi panna. Liisa kysyi, että miltäs pervosta nyt tuntuu. Sanoin hieman häpeillen, että todella hyvältä tuntuu, ja puhuinkin totta, olin aivan kiimassa. Liisa alkoi panna kovempaa ja sänky alkoi hakata seinään. Ajattelin, että naapurissa varmaan nauretaan, kun täällä pannaan. Olin kuitenkin aivan varma, että siellä ei arvata että nainen paneekin miestä. Liisa jatkoi rynkytystä monta kiihottavaa minuuttia. Sitten hän veti sen ulos ja sanoi, että nyt kun minä kerran sain nauttia, niin nyt on hänen vuoronsa. Hän otti strap onin pois, kävi selälleen sängylle, levitti jalkansa ja käski minun kontata jalkojensa väliin ja nuolla. Kun konttasin lähemmäs pillua näin kuinka märkä hän oli, hän oli kiihottunut touhusta ja se tieto kiihotti minua vain lisää. Aloin nuolla hänen kaunista posliiniaan, pyörittelin kielellä hänen klitoristaan, otin sen välillä huulien väliin ja imin, sitten nuolin koko pillua, se oli niin kaunis pillu, että halusin nuolla koko pillua. Ja niin teinkin, naamani kostui kun innokkaasti nuolin Liisaa. Liisa olikin niin kiihottunut, että hän laukesi nopeasti. Harmi, ajattelin, olisin halunnut nuolla pidempään, mutta olin tyytyväinen siitä, että hän laukesi.
Liisa sanoi että nuolin hänelle niin hyvän orkun, että minä saan palkinnoksi laueta. Hän käski minut selälleni sängylle. Mietin riemuissani, että ehkä nyt saan pillua, tai että hän ottaa minulta suihin. Mutta ei sentään. Hän kävi seisomaan pääni kohdalle, saappat kiihottavasti kummallakin puolen päätäni, ja yllä todella kiihottava näky, Liisan posliini. Hän vielä varoitti minua tahrimasta saappaitaan ja hän käski minua laukeamaan itseni päälle. Kun aloin runkkaamaan Liisa sanoi minulle nauraen, että kerrankin saat pervo katsoa oikein luvan kanssa. Olin itse jo niin kiimassa, että tiesin jo etukäteen, että tämä tumppuun tuulettaminen ei kauaa kyllä kestä. Katsoin kaunista ja märkää Liisan posliinia, otin kullini käteeni ja vedin muutaman vedon, ja se oli siinä. Sain todella nopeasti kunnon orkun ja ruiskin spermat vatsalleni. Huilasimme Liisan kanssa hetken, jonka jälkeen Liisa kysyi, että oppiko pervo tästä jotain. Vastasin, että tämä oli niin kiihottava kokemus, että taidanpa tuijottaa toistekin hänen takapuoltaan. Liisa totesi sen sopivan.
Trackback(0)
 |