Koko aamun ja päivän olen ollut ihan intona, odottavaisen riemumielin - mutta NYT alkaa tuskastuttamaan tämä odotus! En ole mitenkään kärsivällinen ihminen, varsinkaan kun ei ole mitään tekemistä.
Frostman kirjoitti: Olen joskus pohtinut, mistä outo piirteeni juontaa.
Joudun lähestulkooon avuttomaan mielihyvän tilaan, jos näen ahkeran, työtään arvostavan siivoojan tekemässä työtään.
Joskus saatan mennä töihin niin, että hän puuhaa juuri työhuoneessani. Yritän kohteliaasti pysytellä poissa tieltä, mutta silti pyrin vaivihkaa seuraamaan, kuinka hän siivoaa. Hän ei ole kauneudella pilattu, eikä tunne ole muutenkaan eroottisesti latautunut, mutta kun näen, miten hän esim käy rätillä läpi pieniä detaljeja työpöydälläni, pyyhkii pölyjä sillä ajatuksella, että oikeasti tulee siistiä, niin kylmät väreet menevät pitkin selkääni ja mahassa on perhosparvi. Sama lattian moppauksen kanssa. Huomaan, ettei kyse ole vain pikaisesta ja näennäisestä pyyhkimisestä, vaan aidosta halusta saada aikaan siistiä jälkeä.
Voisin lumoutuneena jäädä seuraamaan tuota hiljaista aherrusta tuntikausiksi ja vain nauttia siitä mitä näen. Ja lopulta vaipua rauhalliseen uneen.
telle kirjoitti: Mahdottoman epäsosiaalinen mieliala, tämän päivän voisi viettää vaikka sidottuna ja suukapuloituna kellarissa Kaikki taas vastustaa ihan urakalla
TYKKÄÄN!!!!!
Voin kun kuullostais hyvältä... ja varmaan tuntuiskin
Olen huomannut, että aina raskaan luopumisen yhteydessä rakennan "muistomerkin".
Kun aikoinaan tein pitkästä liitosta eroa, en saanut nukuttua ja keittiön pöydän ääressä maalasin ja kotiuunissa poltin 120kpl shampanjalaseja (no ei ole ollut käyttöä kaikille samaan aikaan!).
Kun ero sitten tuli, hankin torpan kivikosta, lepikon keskeltä ja raivasin hullun lailla. Raivaamaani tilaan rakensin kivimuureja ja polkuja.
Kun rakas ystäväni kuoli muutama vuosi sitten, sekoitin kaikki tummat maalit keskenään ja maalasin joulukuiset yöt eteisen ja portaikon niistä syntyneellä tummalla, savun harmaalla.
...näitä on loputtomiin...
Nyt huomaan taas rakentavani jykevää muistomerkkiä - jälleen laastia ja maasta nuossutta kieveä.
Olen heittämässä hyvästejä koko elämäni kestäneelle osaamiselle ja siihen liittyvälle yrittäjyydelle. Se pitää tietysti sisällään lähes koko sosiaalisen kenttäni ja arvostukseni pitkän linjan ammattilaisena.
Saa nähdä mitä niistä ajan saatossa jää jäljelle...uskon ja toivon ainakin muutamia ihmissuhteita säilyvän - arvoasteikosta en enää jaksa välittää, sen kärjessä säilymisen eteen tein töitä ihan riittävästi ja ihan tarpeeksi pitkään.
Haikeita ajatuksia siis - ja pitää kyllä myöntää, että pelottaa ihan helvetisti! Uusi busines josta en oikeasti tiedä mitään mutta leipä siitä pitäisi tienata ja pystyä takaamaan se muutamille muillekin...riittää siis mietittävää!
Kaikki taas vastustaa ihan urakalla 
Yöks, huomenna karu paluu arkeen 
